Pohjolan Kurapyöräilijät

Kyllä. Minä olen se, joka toiveikkaana (muiden mielipiteitä kuuntelematta) tuunasi KTM 690 EVO 3:seen Tractiven ja exc:n 300 mm alustan tarkoituksena ajaa samalla laitteella sekä soratiemopoilua että enska- ja CC-kisoja. Parin osallistumiskerran jälkeen olin pakotettu huomaamaan hankkeen mahdottomuuden. Joku A- tai B:n kärkiluokan kuski olisi epäilemättä kyennyt kyseisellä laitteella kohtuudella matsaamaan muistakin kuin viimeisistä sijoista, mutta meikällä ei ollut mitään jakoja. Ilman kelloa rauhallisesti vieden tuo alustaduunattu pyörä käy soran lisäksi myös metsään, mutta vauhti on selvästi säyseämpää ja vastaavasti kuskin energian kulutus suurempaa kuin kevyemmällä vehkeellä.

No, edellä mainitusta johtuen ostin reilu vuosi sitten Yamaha WR 450 F:n, todella vähän ajetun vehkeen Sulo Viléniä lainaten "kun sain niin halvalla". No siinä sentään ajamisen hauskuus ja vauhti paranivat, mutta jotenkin isolta ja raskaalta pyörältä se tuntui. Ajetuissa (harvoissa) kilpailuissa kevyemmät pyörät hävisivät edestäni ja jäin turhaan odottamaan sellaisia "vauhtisuoria", jossa Weeralla olisi voinut edes hetken vetää tuppi nurin.

No, tänä syksynä sitten sain koeajoon viikonlopuksi uuden 250 -kuutioisen exc:n, laitteen, jota olin ennen pitänyt jotenkin "tyttöjen pyöränä". Alle puolen tunnin ajon jälkeen oli ajamisen helppouteen ja moottorin pehmeään, mutta ryhdikkääseen voimantuottoon jokseenkin tykästynyt. Päätinpä sitten tehdä pienen testin. Olin noin vuoden verran suht. säännöllisesti kiertänyt erästä enskapätkää ja kellottanut parhaaksi ajakseni 6.40 minuuttia. Kuinka ollakaan, tällä lähes oudolla "kirpulla" vetäsin kylmiltään pätkän ajasta puoli minuuttia pois, eli kello pysähtyi aikaan 6. 10 minuuttia. Samalla ja seuraavilla ajokerroilla huomasin, että tätä pikkulohkoa pystyi ajamaan tilttaamatta myös kauemmin ja matalammin sykkein kuin nelipuolikasta. Niinpä Weera (vm. 08), jossa siis ajotunteja on edelleenkin vasta noin 70, lähti mopoliikkeeseen myyntiin ja pikkukottarainen siirtyi allekirjoittaneen autotalliin.

Erityisen mukavaa oli huomata, ettei taloutemme "hallituksen puheenjohtaja" dissannut tätä "intuitio-hankintaa"; päin vastoin totesi, että kaipa laitteelle tarvetta oli, kun reilun kuukauden omistuksen jälkeen tuntimittarin lukema lähentelee jo 15 tuntia.

Mikä tarinan opetus on: no ehkä se - minkä pääosa porukasta tietääkin - ettei maksimiteho yhdistettynä suurehkoon iskutilavuuteen ole endurossa tai CC:ssä ole oikotie onneen. Ketteryydestä ja keveydestä on hyötyä sitä enemmän, mitä kokemattomampi kuski on. Sitä vauhtisuoraa, jossa isolohkon voima pääsee puhumaan, ei useinkaan tule eteen...

Eli erehdyksen ja opetuksen kautta yksi ääni sille, että mahdollisimman kevyt ja ketterä pyörä lyö laudalta isomman ja raskaamman pyörän; ainakin vasta vähän "oikeasta endurosta" kokemusta omaavan kuskin näpeissä...

Uskoutui Birdie

Saman huomasi allekirjoittanut vaihtaessaan 450 vinokone Bergin 300cc 2-tahti Berggiin.
Sinänsä jännä, kun ajo sujui isolohkollakin ihan hyvin, eikä tuntunut hankalalta.
Tehothan näissä oli kutakuinkin samat, mutta 2-tahtinen vaan aikalailla kevyempi.
Kello kuitenkin kertoo totuuden.

Tuliko sulle 2-vai 4-tahtinen puolikas?

Hehee, niin perinteinen tarina Birdiellä kuin olla ja voi....

Crossipuolella 90-luvulla monet piikki luokan huippukuskit ajoi treeneissä viissatkulla. Oppi kuulema vaatimaan piikiltä enemmän kun oli sinkoillut treeneissä ensin kunnon vanhan kansan viissatasella kakstahdilla

Itse viihdyn parhaiten tänä päivänä ilmajäähdytteisen 230cc/23hp puikoissa. Ei revi liikaa...

Kokeileppa 250 4t tai 125 2t, niin kello tykkää vielä enemmän... Mitä vähemmän tehoa ja pyörivää massaa, niin sitä "rohkeammin" pystyy ajamaan. 250 2t on paljon "äkkinäisempi" kuin nelitahti veljensä. 32 vuoden ja 15 enskakilpurin perstuntumalla pitää ainakin mun kohdalla paikkansa.

Sepi

EMK:n kovapohjaisella, nopeahkolla ja pattisella krossiradalla sai ajettua ittensä loppuun 3-4 kierroksen aikana täysitehoisella 690:llä. Tein muutaman lussumman kartan ja mitä lussummaksi meni, sitä hauskempaa ja nopeampaa ajaminen oli, eikä tarvinnut lopettaa ajamista 4 kierroksen jälkeen puuskuttamiseen tai käsien loppumiseen. Lemppari kartta 690:ssä oli krossiradalle ja mastoon n.25kw kartta, sen kanssa pystyi keskittymään ajamiseen eikä kyydissä pysymiseen tai pelkäämiseen.

Sitten tuli 400 EXC, tehoe enemmän kuin 25kw kartassa ja painoakin selkeästi vähemmän mutta, pyörä oli paljon kevyempi ajaa ja joustoa oli ihan eri malliin kuin 690:ssä. Nelisatkun moottori oli mahtavuutta luonteensa ansiosta ja sillä pystyi ajamaan krossiradalla rennosti eikä kuski ollut ihan heti puhki. Maastossa taas paukkua oli aivan liikaa ja ajaminen meni monesti kyydissä roikkumiseksi eikä pystynyt ajamaan rennosti-> kädet loppui alta aikayksikön.

Nyt on alla WR250R joka on tehojen puolesta melko mopo aiempiin verrattuna, paino sijoittuu 690 ja EXC:n välimaastoon. Krossiradalla pikainen käynti kertoi että nyt pitää etsiä vauhti mutkista eikä suorilla kaasua rullaamalla, kun tehoa on vähemmän niin joutuu keskittymään vauhdin ylläpitoon. WRR on ehkä vähiten väsyttävin ajettava tästä kolmikosta. Maastoon en WRR:än kanssa päässyt ajamaan joten se on vielä kokematta, mutta uskon että moottorin luonne sopii myös sinne näistä kaikista parhaiten.

Isot pyssyt isoille laduille ja small boret sinne missä oikeasti ajetaan enskaa, tai kovapohjaiselle rossiradalle. Mikään ei opeta ajotekniikkaa kuin se, että joutuu sen vauhdn etsimään aivan jostain muualta kuin kaasukapulasta. Eikä tämä koske pelkästään kurapyöriä, sama juttu on nähty muissakin luokissa missä ollaan ajettu ja kilpailtu.

Tällä foorumilla jo pidempään olleena voi vaan todeta, että tarina on tuttu montaa kirjoittajaa seuratessa. Pyörien pieneneminen harrastuksen edetessä on se väistämätön kehityskulku, kun ei mies vaan voi alussa itselleen myöntää, että se pieni mopo olisi itselle juuri passeli vaihtoehto, ennen kuin kokemus sen näyttää. Tätä keskutelua lienee hyvä linkata seuraavalle ensimmäisen metsämopon valinassa apua kysyvälle ja lähtökohta on että ei kai nelipuolikasta pienempää voi mitenkään hommata

Ja katsomalla enskakisojen yleiskilpailun kärkeä, niin pyörät on siellä yleensä pikkunelareita ja 250 2T. No 300 2T:t olivat tällä kaudella myös korkealla kun Nikander ja Tarkkala ajoivat niillä. C-luokassa taas kovimmat tulokset ajetaan yleensä piikeillä, kun nopeat nuoret junnut ajavat niillä ja nousevat siten ylempiin luokkiin. Niin, että ei se ole pelkästään tämän foorumin huru ukot, joille ne pienemmät pyörät sopii paremmin.

Omista kokemuksistani voisin vielä sanoa, että 250 EXC:ssä on aivan liikaa voimaa tällaiselle alle 70 kiloiselle. Sen mitä olen muita pyöriä koeajopäivilä kokeillut, niin aina johtopäätös on ollut että pikkunelari on se nopein vehje. Piikki voisi olla toinen vaihtoehto, mutta tykkään nelarista enemmän.

Hö, mä ainakin ajan sillä mikä tuntuu hauskimmalta. Sanokoon kello mitä hyvänsä kunhan näyttää sapuska-ajat oikein

Kiitosta vaan kaikki kaiffarit myötätunnosta ja kommenteista. Minä olin juuri malliesimerkki sellaisesta aloittelijasta, jolle isolohko oli "ainoa oikea vaihtoehto" puskankiertämiseen. Eli vaikeimman kautta on menty.

Mutta asiaan: tuo uusi ihastus on siis tuore Kotarin pikkunelari. Yhden ajokerran verran minulla oli testissä 2-tahtinen KTM 250:nen, muttemme tulleet puuttuvan moottorijarrun vuoksi juttuun ollenkaan. Varmasti hyvä vehje monelle - etenkin kokeneemmalle kuskille - mutta minulle tuo kevyt nelitahtinen oli kuin tehty. Se on aikaisempiin mopoihin verrattuna niin helppo ja looginen. Vihdoin tuntuu siltä, että tästä kannonkiertämisestä saattaa jotain vielä tullakin. Jos ei muuta, niin muutama ajamalla saatu päänahka ensi kesän kisoissa...

Terv. Birdie

Siinä suhteessa olet kulkenut polkua oikein päin että taitoja on ensin haettu sieltä vaikeamman kautta ja se koulu on ollut rankka. Nyt kun on pala kerrallaan menty kevyempään pyörään ja nöyrempään moottoriin niin kovassa koulussa hankitut ajotaidot pääsee paremmin oikeuksiinsa, osittain siitä tulee se fiilis että piru kun tällä on helppo ja hauska. Ne paikat missä on ennen tuskailtu ja joutunut ajamaan varovalla kaasulla niin pienemmällä mennään samoista paikoista hymyssä suin ja savu ei katkea ollenkaan.

Mä olen aikoinaan saman polun käynyt läpi parissa eri lajissa. Kun ei usko niitä wanhoja weijareita niin kaikki virheet on käytävä ite läpi, helpommalla olisi päässyt muita kuuntelemalla mutta ainakin on ollut haasteita ja hauskaa matkan varrella

Hymyyn vetää suuta väkisinkin, nyt on asiallista avautumista Ei tuota pienempi parempi logiikkaa ole helppo uskoa ennekuin itse näkee ja kokee. Omalla kohdalla törmään tähän ilmiöön joka ajokerralla rossiradalla kun junnut painaa ohitse 80 kuutioisilla vasemmalta ja oikealta Rossiradoilla varsinkin pehmeähiekkaisilla tarvii koneessa kuitenkin aikuisen (100kg) alla olla potkua enemmän kuin kannonkierrossa joten 250cc 2-t on sinne hyvä valinta. Vetomiehet ajelee sitten rossia 450cc nelareilla joissa voima riittää varmasti, aloittelijalle sitävastoin nelipuokissa on ihan liikaa paukkua..

250 2t:n äkkinäisyyttä saa kummasti rauhoitettua map switchillä http://www.motokeidas.com/shop/tuotteet ... 39974000-2

Kannonkierrossa laimeampaa karttaa ja crossiradalla täydet tehot niin aika hyvä setti.

Ana kirjoitti:Hö, mä ainakin ajan sillä mikä tuntuu hauskimmalta. Sanokoon kello mitä hyvänsä kunhan näyttää sapuska-ajat oikein

Moni vaan tuntuu saavan kiksit siitä kisaamisesta ja kellosta, vaikka tämäkin pitäisi enemmän makkarafoorumi olla. Mulle riittää kevyt kannonkierto ja satunnaiset makkarareissut kolmepuolikkaalla oikein hyvin, missään ei tarvi olla nopein. Eipä ole luitakaan murtunut niinkuin jatkuvasti muilla tuntuu olevan..

Videolla Eero Remes näyttää 125cc ajon mallia https://www.youtube.com/watch?v=Ft1zEl9PFeE

Tuossa hyvin huomaa että ei sitä tehoa niin tarvitse jos ei koskaan kiihdytä, kun ei koskaan jarrutakaan, joka paikkaan vaan täysillä.

Niin...kyllä se taitaa olla niin, että 95% koko offroad lajien harrastajista ei pysty hyödyntämään edes puoliakaan sen piikin tai 4t puolikkaan tehokapasiteetistä tai muista ominaisuuksista.

Muutama vuosi sitten Remes osallistui piikillä Vantaan SM:n ja voitti yleiskilpailun ylivoimaisesti.

Minulla ei ainakaan tuota pienintäkään ongelmaa uskoa, että olisin nopeampi pienemmällä pyörällä vähänkään pienemmällä baanalla. Jos joskus äidyn oikeaa enskaa tai crossia edes harrastusmielessä kokeilemaan, niin luultavasti valinta on joko kaksitahtipiikki tai nelaripuolikas. Nyt, kun haluaa vetää samalla pyörällä niin muutaman päivän reissut, kesäillassa vaimokkeen kanssa kaartelut kuin crossiradatkin, niin kalusto on joka paikassa epäoptimia. Mutta hauskaa oli niin crossiradalla, traktoriuralla kuin soratielläkin jo Afrikkalaisella, tuskin sen vähemmän hauskaa on ensi kesänä KTM:llä. Kun ei ketään vastaan yritä kilpailla, vaan lähinnä opetella viemään sitä omaa päristintä paremmin, niin ei haittaa jos antaa tasoitusta kalustolla.

Mielestäni niin kauan kuin tarkoitus ei ole kilpailla muita kuin itseä vastaan, kannattaa ajaa sillä mikä on hauskaa. Jos joku tykkää ajaa viisisatasella tai vaikka GS1200:lla kannonkiertoa, niin mikäpä siinä kunhan itse tykkää.

Olisi hauska jos saisi datakäyränä jonkun isommalla pyssyllä harrastavan kaasun aukioloprosentit enskaspoorin kierrokselta. Luulen, että yli puolenvälin käytäisiin aika harvassa paikassa ja lyhyen aikaa. Tuo oli myös hyvin sanottu, ettei sitä tehoa tarvitse kuin kiihdytyksissä eikä tarvitse kiihdyttää jos joka paikan pystyy ajamaan täysiä.